April 2024
M T W T F S S
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930  

Tapahtumat

Kulinnarina-isku Genialistien klubille

Keskiviikkona 7.9. Teksti Ninni Jalli

Tarton Suomi-seuran yhteiset lounastapaamiset aloitettiin samoihin aikoihin seuran perustamisen kanssa syksyllä 2012. Jossain vaiheessa yhteiset tapaamiset kuitenkin jäivät eikä mitään ”virallisia” lounastapaamisia ole ollut pitkään aikaan. Päätimme kuitenkin alkaa elvyttää tätä mukavaa perinnettä uudelleen ja ensimmäinen tapaaminen pitkästä aikaa oli keskiviikkona 7.9. Emme olleet etukäteen valinneet paikkaa, vaan tapasimme Raatihuoneen torilla ja päätimme mennä kokeilemaan Genialistide klubin lounasta.
Klubilla voi ruuan ja juoman lisäksi nauttia monenlaista ohjelmaa teatterista ja elokuvista konsertteihin ja muihin tapahtumiin. Kannattaa ehdottomasti tutustua tarjontaan!

Vaikka Genialistide klubi ei olekaan ehkä se perinteisimmän lounaspaikan oloinen ravintola, oli meillä jopa hieman vaikeuksia löytää pöytää suurehkolle (8 henkeä) seurueellemme. Sopu sijaa antaa - eikä haitannut vaikka jouduimmekin osittain syömään pöytätilan puutteessa lautaset sylissä.

Genklubin keittiö mainostaa lounastaan sekasyöjäystävälliseksi vegaaniruuaksi ja tarjolla oli keskiviikkona punajuuririsottoa (3,50), itämaisittain maustettua hernekeittoa ja perunasalaattia (molemmat 2,50). Hintaan kuului tumma leipä ja levite, vesilasin hinta oli tarjoilijan sanoin ”üks lai naeratus” eli yksi leveä hymy. Kalliiksi ei siis Genklubin lounas tullut. Myös ruokalista on erittäin kohtuuhintainen ja täynnä herkullisen kuuloisia kasvisruokia.
Ruoka oli varsin hyvää lounasruokaa ja ainakin risottoannos tuntui jopa reilun kokoiselta. Osa seurueestamme oli kasvissyöjiä, osa sekasyöjä, mutta kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä annoksiinsa. Voit itse myös arvioida Genialistien klubin tästä linkistä!

Seuraavan kerran tapaamme ensi viikon perjantaina 16.9. klo 12 Kvartalissa (Riia 2). Tutustumiskohteena nyt ravintola CHI, jossa tarjoillaan kiinalaista, thaimaalaista ja intialaista ruokaa. Olisi kiva saada mukaan uusia kasvoja. Jos sinulla on aikaa keskellä päivää, liikut keskustassa ja haluat kaupungin parasta lounasseuraa, niin tule ihmeessä mukaan!